Jokaiselle lapselle lounas -kampanja

Koulujen siirtyminen etäopetukseen ja ison joukon lapsia jääminen pois päiväkodeista merkitsee monelle lapselle sitä, että he menettävät mahdollisuuden lämpimään ruokaan päivän aikana. Osalle lapsista tuo ruoka voi olla päivän ainoa lämmin ateria. Osa kunnista on järjestänyt mahdollisuuden kouluruokailuun etäopiskelusta huolimatta. Kaikkialla tämä ei kuitenkaan toteudu.


Haluamme turvata mahdollisimman monelle lapselle lämpimän aterian myös poikkeustilan aikana, 13.4.2020 saakka.



Kampanjassa mukana

Kampanjan Vennerin kanssa käynnistävät ja rahoittavat sen ensimmäisessä vaiheessa:


Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla, Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marttaliitto, Tiina ja Antti Herlinin säätiö ja Tradeka.



Kenelle ja miten ruokakassit jaetaan?


Ruokakassien toimitus ja jakelu toteutetaan yhteistyössä yhteiskunnallinen yritys Vennerin, Hope ry:n, Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhteisöjen, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Marttaliiton kanssa. Nämä järjestöt ovat paikantaneet perheet, joille ruokakassit toimitetaan. Niillä on olemassa olevat toimintamallit avun tarpeessa olevien perheiden tunnistamiseen ja kokemusta ruoka-avun jakamisesta. Kampanjan aikana Kauppahalli24:lla on valmius toimittaa kasseja isoimpiin kaupunkeihin Suomessa joko suoraan kotiovelle tai muutoin yhteistyökumppaneiden kanssa sovittavalla tavalla. Näiden järjestöjen jo paikantamien perheiden lisäksi emme voi valitettavasti vastata muihin yksittäisiin pyyntöihin.

Miten autamme?


Kauttamme sinä tai yrityksesi voit helposti tulla mukaan auttamaan ja mahdollistamaan ruokaa vähävaraisille lapsiperheille myös poikkeustilanteessa. Voit ostaa kauttamme ravitsevan ruokakassin (90€/kpl, sis. alv 14%) tai sen osan ja toimitamme sen apua tarvitsevalle perheelle.


Samalla kun autat vähävaraisia perheitä, saat itsekin käyttöoikeuden Vennerin Keittiössä -reseptipalveluun, joka tarjoaa hyvinvointia myös sinulle tai läheisellesi, jolle sen annat!


Voit ostaa kauttamme myös käyttöoikeuden Vennerin Keittiössä -palveluun (9,90€/kk), jonka tuotot käytetään Venner-ruokakasseihin.


    ”Joskus vastaan tulee haasteellisia elämäntilanteita ja päivät saattavat täyttyä valtavasta stressistä, miten pärjätä taloudellisesti. Vennerin ruokakassi oli ihana yllätys, joka toi uskoa ihmisyyteen.”

    ‐ Vennerin asiakasperheen kokemus