Ruuan ympärillä luodaan hyvinvointia


 

Ruualla on keskeinen rooli joka päiväisessä elämässämme. Tutkimusten mukaan teemme jopa satoja ruokaan liittyvää päätöstä päivässä1. Ruoka yhdistetään arkeen ja juhlaan sekä fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Ravitseva ruoka edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia, siksi on tärkeää, miten ja mitä syömme.

Ravintoon ja hyvinvointiin liittyviä näkemyksiä löytyy yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Ruoka on herkkä aihe, siksi keskustelut yltyvätkin helposti usein kovin mustavalkoisiksi väittelyiksi. Vallitsevan ruokakeskustelun keskellä koen tärkeäksi tehtäväkseni korostaa terveellisten ruokailutottumuksien yksinkertaisuutta.

Vennerin taustajoukoissa viestinnän ja ravinnon parissa puuhastelevana, toivonkin pystyväni tuomaan esiin sen, että hyvinvoiva arki sekä kasvisvoittoinen ruoka voi myös olla helposti lähestyttävää. Terveellisen ja monipuolisen ruuan lisäksi olen erityisen iloinen siitä, että Vennerin ruokakassin reseptiikka antaa mallia, miten hyödyntää eri raaka-aineita monipuolisesti sekä minimoi hävikkiruuan syntymisen.

Yhdessä kokkailu, uusiin makumaailmoihin tutustuminen sekä jaetut ateriat ovat ilonhetkiä, jotka kuuluvat kaikille! Yhdessä syömisellä rakennetaan myös hyvää arkea itselle ja toisille.

Olen sosiologi, ravintoneuvoja sekä Lagom Healthin perustaja. Minulla on tapana esitellä itseni terveellisten elämätapojen puolestapuhujana. Minua kiinnostaa hyvinvoinnin psykologia, erityisesti syömiskäyttäytyminen ja itsemyötätunnon vaikutus hyvinvointiimme. Syöminen on yksi perustarpeistamme, mutta myöslähde mielihyvälle. Terveellisen elämän uudelleen määrittäminen on yksi missioistani ja koska ruokavalion merkitys on valtava hyvinvoinnin kannalta, koen tärkeäksi palata perusasioiden ääreen. Päivittäiset valinnat rakentavat hyvinvointia ja heijastuvat terveyteemme aina vuosien päähän - terveellisestä ravinnosta tulisi huolehtia läpi elämän, jo pienestä pitäen. Hyvinvointi, jaksaminen ja terveys alkaa lautaselta, ja Venner mahdollistaa tämän perheille kenen omat resurssit eivät siihen välttämättä riitä. 

Vain syöty ruoka vaikuttaa terveyteen. Vastuullisuudella ja yhteisöllisyydellä pystymme tarjoamaan helpon väylän ravitsevaan ruokaan ja terveellisiin elämäntapoihin, mutta myös helpotusta arkeen. Ravitseva kotiruoka kuuluu kaikille.

Cecilia

 

1Wansink, Brian & Sobal, Jeffrey. Hidden Persuaders and 200 Daily Descisions. Environment and Behaviour 39:1 (2007).